Bluugo on hiljattain hyväksytty Business Finlandin Nuoret Innovatiiviset Yritykset rahoitusohjelman toiseen vaiheeseen.
Bluugo on hiljattain hyväksytty Business Finlandin Nuoret Innovatiiviset Yritykset rahoitusohjelman toiseen vaiheeseen!
”Lupaavat, nopeaa kansainvälistä kasvua tavoittelevat startupit voivat hakea Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusta kansainvälisen liiketoiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, esimerkiksi tiimin vahvistamiseen, liiketoimintamallin ja kasvustrategian kehittämiseen ja uusien markkinoiden avaamiseen.”
-Business Finland
Nuoret Innovatiiviset Yritykset -rahoitus koostuu kolmesta rahoitusjaksosta, joiden enimmäismäärä on yhteensä 1,25 miljoonaa euroa.
Business Finland asettaa rahoituspäätöksen tehdessään yrityskohtaiset tavoitteet, joiden täyttyessä yritys voi edetä seuraavaan rahoitusjaksoon. Tavoitteista sovitaan yhdessä yrityksen kanssa ja ne liittyvät tyypillisesti liikevaihdon ja viennin kehittymiseen, pääomasijoitusten hankkimiseen, resurssien vahvistamiseen ja uusien markkinoiden avaamiseen.
Bluugo valittiin mukaan ohjelmaan syyskuussa 2019 tukemaan uniikin SaaS-tuotteemme Tracking Cloudin kasvua.
Kuten monissa asioissa, myös liiketoiminnassa ajoitus on usein kaikki kaikessa. Epäonneksemme se ei tällä kertaa ollut meidän puolellamme.
Globaali Covid-19 pandemia iski business-maailmaan kovalla voimalla juuri kun olimme saaneet kansainvälisen kasvun ja uusien markkina-alueiden valtaamisen suunnitelmamme käyntiin. Buukatut messut ja tapahtumat peruttiin, monien yritysten investointihanat laitettiin kiinni ja jo pöydällä olevat projektit pistettiin jäihin. Tämä raju ja yllättävä muutos toimintaympäristössämme pakotti meidät muokkaamaan go-to-market strategiaamme lennosta ja kehittämään myyntiprosessiamme entistä digitaalisempaan muotoon.
Pandemian ja siitä johtuvien erityisolosuhteiden vuoksi, NIY-rahoitusohjelman ensimmäistä vaihetta pidennettiin ja pandemian vaikutukset otettiin huomioon myös asetettujen tavoitteiden arvioinnissa.
Keskeisin tavoitteemme vaiheen 1 aikana oli kasvattaa SaaS-laskutustamme. Epäsuotuisista olosuhteista huolimatta onnistuimme saavuttamaan tavoitteemme ja näin siirtymään NIY-ohjelman toiseen vaiheeseen – kiitokset luottamuksesta Business Finland!
NIY-rahoitusohjelman toisessa vaiheessa tulemme keskittymään kansainvälisen toimintamme kasvattamiseen ja kehittämiseen etenkin DACH-maiden sekä Ruotsin markkinoilla. Tulemme kehittämään myyntiprosessejamme keskittymällä etenkin lokalisaatioon, jonka avulla voimme tarjota potentiaalisille asiakkaillemme parhaan mahdollisen kokemuksen aina Bluugon kanssa asioidessa. Tulemme palkkaamaan uusia osaajia monille osastoillemme varmistaen, että organisaatiomme pysyy vahvana myös toiminnan kasvaessa.
Vaiheen 2 aikana tulemme myös kartoittamaan ulkoisen lisärahoituksen tarjoamia mahdollisuuksia kasvumme entistä nopeampaan kiihdyttämiseen. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tulemme jatkamaan vahvaa panostusta jatkuvaan tuotekehitykseen, joka on koko yrityksemme peruskivi. Miten muuten voisimme pysyä alamme parhaina myös tulevaisuudessa?
Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusta on myönnetty vuodesta 2008 alkaen yhteensä 466 yritykselle. Tähän mennessä, näistä 130 on saavuttanut heille asetetut vaativat tavoitteet ja suorittanut ohjelman kaikki kolme jaksoa. Tähän vaikuttavaan joukkoon mahtuu nippu kansainvälisen läpimurron tehneitä menestystarinoita, kuten Supercell, Seriously, Framery ja iLOQ.
Olemme nyt yhden askeleen lähempänä tuohon kaartiin kuulumista – täältä tullaan Eurooppa!
Business Finland – Nuoret Innovatiiviset Yritykset
Business Finland – NIY-rahoituksen ehdot
Business Finland – Lista NIY-ohjelmaan valituista yrityksistä