Vaikka ilmassa on paljon epävarmuutta EUDR:n aikataulun suhteen, useimmat yritykset jatkavat valmistautumista alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
"Useimmille yrityksille olennainen kysymys ei ole viivästyykö EUDR, vaan se miten heidän merkittävät asiakkaansa aikovat edetä asian suhteen. Jos asiakkaat jatkavat valmistautumista ja toimittaja ei, riskit toteutuvat heti."
Viimeisen kahden viikon aikana mediassa on käsitelty laajasti mahdollisia muutoksia EU:n metsäkatoasetuksen aikatauluun. Aihe nousi esille sen jälkeen kun ympäristökomissaari Jessika Roswallin lähettämä kirje Euroopan parlamentille vuosi julkisuuteen. Kirjeessään Roswall totesi, että komission tietojärjestelmä ei ole vielä valmis käsittelemään EUDR-raportointia. Tämän seurauksena komissio harkitsee mahdollisuutta asetuksen soveltamisen lykkäämiseen yhdellä vuodella.
On kuitenkin huomionarvoista, että tässä vaiheessa virallista ehdotusta EUDR:n aikataulun muutoksesta ei ole vielä tehty, eikä asiaa mainita lainkaan esimerkiksi seuraavan 06.-09.10.2025 järjestettävän EU parlamentin täysistunnon agendassa.
Euroopan unionin metsäkadon vastainen asetus (EUDR 2023/1115) on hyväksytty 31.05.2023 ja on edelleen voimassa. Toistaiseksi ainoan voimassa olevan päätöksen mukaan asetus tulee sovellettavaksi suurille- ja keskisuurille yrityksille 30.12.2025, sekä mikro- ja pienyritysten osalta 30.06.2026.
Monet kotimaiset toimijat ovat linjanneet metäskatoasetukseen, läpinäkyvyyteen ja jäljitettävyyteen liittyviä periaatteita strategioissaan ja jatkavat valmistautumista EUDR:n vaatimuksiin ilman ilmoitettuja aikataulumuutoksia, mahdollisista lykkäysuutisista huolimatta.
Mm. Metsäteollisuus ry viittaa linjansa pysyvän samana ja valmistelujen jatkuvan, vaikkakin toteaa myös mahdollisen lisäajan aiheutuvan epävarmuutta huolimatta siitä, että alan useilla toimijoilla on jo täydet valmiudet vaatimusten täyttämiseen (Kauppalehti 25.09.2025).
Suomen elintarvike- ja kaupan alan suuret toimijat ovat jo pitkään sitoutuneet metsäkadottomuuteen ja kehittäneet yhteisvoimin järjestelmiä tiedonkeruuseen ja vastuullisuuden todentamiseen erityisesti riskiraaka-aineissa. Muutoksista aiempiin linjauksiin ei ole ilmoitettu mahdolliseen lykkäykseen viittaavien uutisten jälkeen. Sama pätee myös kahvi- ja mausteteollisuuden keskeisiin toimijoihin, jotka korostavat pitkäaikaisia jäljitettävyys- ja vastuullisuussitoumuksia toimitusketjuissaan.
Viranomaissivujen ja tiedotteiden perusteella EU:n jäsenmaat jatkavat EUDR‑toimeenpanon valmistelua ja viestivät toistaiseksi nykyisistä soveltamispäivistä. Julkisia ilmoituksia valmistelun keskeyttämisestä ei ole tehty. Suurten jäsenmaiden osalta tilanne on seuraava:
Julkisissa kommenteissa on nähty sekä kriittisiä että myönteisiä kannanottoja mahdolliseen lykkäykseen liittyen. Osa sidosryhmistä painottaa järjestelmävalmiuden tarvetta, osa toisaalta korostaa ennustettavuuden ja jo tehtyjen investointien suojaamista. Yrityslinjaukset edellä ovat yhä voimassa eikä keskeyttämisistä näiden osalta ole ilmoitettu.
Viivästystä varten tarvittaisiin sekä Euroopan parlamentin että neuvoston hyväksyntä, eikä ehdotukselle ole vielä asetettu aikataulua. Hyväksyntä ei ole varma; instituutiot voivat joko hyväksyä tai hylätä sen. Kunnes EU vahvistaa päätöksen virallisesti, nykyiset määräajat pysyvät voimassa.
Esimerkiksi EU:n komission varapuheenjohtaja Teresa Ribera on todennut, että tietojärjestelmäongelmat eivät ole riittävä syy metsäkatoasetuksen soveltamisen lisäviivästymiselle. EU:n sisäiset erimielisyydet voivat tarkoittaa, että päätös mahdollisesta viivästyksestä, hyväksytään sitä tai ei, voi viivästyä edelleen, kuten tapahtui viime vuonna, jolloin komissio tiedotti edellisestä lykkäyksestä vasta joulukuun lopulla 2024.
Vaikka EUDR:n soveltamisaikataulu saattaa muuttua, suomalaiset kaupan, elintarvike- ja metsäsektorin toimijat kehittävät edelleen alkuperän todennettavuuteen ja vastuullisuuteen liittyviä prosessejaan alkuperäisten suunnitelmiensa mukaisesti. Toimittajilta edellytettävä todennettavuus on siten perusteltua huomioida valmisteluissa joka tapauksessa.
EUDR:n soveltamisen aikatauluun liittyy edelleen epävarmuutta. Jokaisen yrityksen on arvioitava riskit omasta näkökulmastaan. Alla on koottu keskeisiä riskitekijöitä, jotka voivat tulla ajankohtaisiksi, mikäli soveltaminen alkaa nykyisen aikataulun mukaisesti eikä valmistelutoimia ole tehty. Toimittajatietojen keruu ja validointi sekä integraatioiden ja tiedonsiirron testaus keskusliikkeiden ja muiden sidosryhmien kanssa vievät joka tapauksessa aikaa, eivätkä etene pelkästään yrityksen omassa päätäntävallassa. Kiireellisessä aikataulussa näiden onnistunut läpivienti voi osoittautua mahdottomaksi.
Vaikka EUDR-lainsäädännön soveltamisen määräaika siirtyisi, suuret ostajat ja keskusliikkeet voivat silti edellyttää toimittajiltaan alkuperä- ja vastuullisuustietojen toimittamista suunnittelemansa aikataulun mukaisesti. Jäljitettävyys, läpinäkyvyys ja kestävyys ovat olleet jo vuosien ajan keskeisiä teemoja useimpien suuryritysten strategioissa ja tähän liittyviä hankkeita on työstetty ja pitkään. Vaikka yritysten suunnittelemat vaatimukset esimerkiksi alkuperätietojen osalta ovatkin suunniteltu yhteneväisiksi EUDR:n asettamien vaatimusten kanssa, mikään ei estä yrityksiä soveltamasta näitä toimittajilleen alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti – tulipa EUDR voimaan 30.12.2025 tai myöhemmin. Kyseessä on monelle yritykselle hyvin keskeinen teema jonka ympärille on jo tehty huomattavia investointeja – näiden suunnitelmien lykkääminen EU-komission aikataulumuutosten takia ei useimmissa tapauksissa olisi rationaalista.
Jos yritykset eivät jatka valmistelujaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti vaan jäävät odottamaan komission virallista kantaa, sen saapuessa voi olla jo liian myöhäistä vastata asiakkaiden pyyntöihin. Ainoa tapa poistaa tämä riski on jatkaa valmistelua jo nyt ja keskustella suoraan suurimpien asiakkaiden kanssa heidän odotuksistaan ja sunnitelmistaan aiheen suhteen.
Edellä kuvattuja riskejä voidaan käytännössä hallita vain jatkamalla EUDR-valmistelua vielä kuluvan vuoden aikana. Tämäkin tuo toki mukanaan epävarmuuksia: mitä jos soveltaminen viivästyy merkittävästi tai asetuksen vaatimuksia muutetaan? Ymmärrämme, että monille yrityksille tilanne on hyvin haastava. Seuraamme tilannetta päiväkohtaisesti ja olemme valmiita tarjoamaan asiakkaillemme joustavia etenemismalleja, joiden avulla valmisteluja voidaan jatkaa mahdollisimman turvallisesti viimeaikaisten uutisten luomasta epävarmuudesta ja avoimista kysymyksistä huolimatta.
21/08/2025 Bluugo
Suomen johtava asfalttialan yritys Asfalttikallio Oy on hiljattain valinnut Bluugon Tracking Cloud® -alustan uuden assettienhallintaan ja kenttätoimintojen digitalisointiin keskittyvän ratkaisun totetukseen.