”Yrityksen opas EU:n metsäkatoasetukseen”

Joustavat toimintatavat takaavat digitaalisten ratkaisujen onnistuneen käyttöönoton

30/03/2020 by Eero Moilanen

Joustavien toimintatapojen merkitys digitaalisten ratkaisujen suunnittelussa ja käyttöönotossa nousee esille etenkin normaalista poikkeavissa olosuhteissa ja ympäristöissä. Bluugon ratkaisut ja toimintatavat on suunniteltu mukautumaan jokaisen asiakkaamme uniikkien tarpeiden mukaiseksi.

Erikoisolosuhteet nostavat joustavien toimintatapojen merkityksen pintaan

Viimeisen muutaman viikon aikana, monet yritykset ovat joutuneet muuttamaan toimintatapojaan radikaalisti. Maailmanlaajuisen pandemian myötä, useat toimistorakennukset ovat hiljentyneet ja työnteko on siirtynyt suureksi osin kotikonttoreille.

Totuttujen toimintatapojen äkillinen muuttuminen tuottaa monissa yrityksissä suurta päänvaivaa ja epävarmuutta. Ratkaisuntarjoajan näkökulmasta, tämä näkyy ulospäin mm. peruttuina, siirrettyinä tai virtuaaliseen muotoon vaihdettuina tapaamisina, workshopeina ja käyttöönottoina.

Samaan aikaan, kun monet yritykset sorvaavat toimintatapojaan uuteen uskoon kovalla kiireellä, on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka vähän vallitsevat olosuhteet ovat vaikuttaneet Bluugon toimintaan.

Toki olemme joutuneet siirtämään face-to-face tapaamisia virtuaaliseen muotoon siinä missä muutkin ja etätöitä on tehty aiempaa enemmän, mutta emme ole kokeneet tätä ongelmaksi. Ratkaisumme ja toimintatapamme on suunniteltu alusta asti mukautumaan täysin vallitsevien olosuhteiden tai asiakkaamme tarpeiden mukaiseksi.

Ratkaisujemme toteutus ja käyttöönotto – etänä, paikan päällä vai jotain siltä väliltä?

Bluugon ratkaisujen suunnittelu, toteutus ja käyttöönotto toteutetaan aina asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Osa asiakkaistamme suosii etäyhteyksillä työskentelyä ja olemmekin toteuttaneet monia ratkaisujamme suunnittelusta käyttöönottoon täysin etänä, ilman tarvetta fyysiselle läsnäololle.

Joissain tapauksissa ainoastaan etäyhteyksillä työskentely ei ole kuitenkaan mahdollista ja vaikka olisikin, useat asiakkaamme haluavat työskennellä perinteisempiä metodeja käyttäen. Asiantuntijamme ovat aina valmiina hyppäämään auton rattiin, junaan tai lentokoneeseen ja saapumaan paikan päälle hoitamaan homman kotiin – olipa kyseessä sitten suunnitteluworkshop, teknisten haasteiden ratkominen tai prosessien ja workflow’n optimointi kentällä. Missä ikinä tarvitsetkaan tukea, tiimimme on valmiina auttamaan.

Vaikka kohteesi sijaitsisi syrjäisessä paikassa tai muuten haastavissa olosuhteissa, ei ole syytä huoleen. Asiantuntijamme ovat tottuneet työskentelemään haastavissa olosuhteissa mitä erikoisimmissa kohteissa, kuten lentokentillä, kaivoksissa ja ydinvoimaloissa. Ratkaisujamme käytetään globaalisti yli 25 maassa, aina Etelä-Amerikan viidakoista napapiirin kultakaivoksiin.

bluugo-in-the-field

Asiantuntijamme eivät pienestä hätkähdä. Hommat hoidetaan kotiin, vaikka sataisi pieniä kiviä!

Puhumme sekä bisnestä että teknologiaa

Bluugon asiantuntijoiden tekninen osaaminen on millä tahansa asteikolla mitattuna maailmanluokkaa, mutta puhumme sujuvasti myös bisnestä. Asiantuntijoillamme on kymmenien vuosien käytännön kokemus digitaalisista ratkaisuista lukuisilta eri toimialoilta, pöydän molemmilta puolilta – sekä myyjän että ostajan rooleista.

Tämä kokemus on opettanut meille, että eri sidosryhmillä on hyvin erilaisia huolia ja uhkakuvia uusien digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoon liittyen. Yrityksen digitalisaatiojohtaja saattaa stressata hankkeen kokonaisbudjetin ja aikataulun pitävyydestä, kun taas saman yrityksen varastotyöntekijä voi olla huolissaan miten uuden järjestelmän käyttöönotto vaikuttaa päivittäiseen työskentelyyn.

Laaja ymmärrys eri sidosryhmien näkökulmista auttaa meitä rakentamaan ratkaisumme tavalla, joka tuottaa aitoa lisäarvoa kaikille osapuolille, aina strategisen tason johtajista ratkaisujen loppukäyttäjiin. Mitä monipuolisemmin eri sidosryhmät ovat edustettuina uuden ratkaisun suunnitteluvaiheessa, sitä varmemmin lopputulos vastaa kaikkien odotuksia.

Suunnitteilla uusi ratkaisu? Soita meille!

Kun valitset Bluugon kumppaniksesi seuraavaan digiprojektiisi, nukut yösi paremmin. Asiakkaidemme tyytyväisyys on meille kunnia-asia ja lupauksemme sinulle onkin, että toimitamme jokaisen ratkaisumme 100% aikataulussa ja 100% budjetissa.

Ota meihin yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Eero Moilanen

Growth Manager

eero.moilanen@bluugo.fi

Kirjoittaja

Eero Moilanen

Growth Manager

Lue lisää:

By continuing to use our website, you consent to our Privacy Policy

Accept Cookies